lauantai 14. kesäkuuta 2014

Poika


Poika, joka syntyi laskettuna päivänä.
Poika, jolle kätilö antoi yhdeksän pistettä.
Poika, joka oli jäntevä ja voimakas.

Poika, jolla oli mantelin muotoiset silmät.
Poika, jolla oli nelisormipoimu.
Poika, jonka pienet korvat olivat matalalla.
Poika, jolla oli sandaalirako varpaiden välissä.
Poika, jolla oli löysää nahkaa niskassaan.
Poika, joka ei ollut odotetun kaltainen.

Poika, jonka lonkat olivat normaalit.
Poika, jonka sydän oli terve.
Poika, jonka avoimen valtimotiehyen ennustettiin sulkeutuvan.

Poika, joka kellastui.
Poika, jonka isä odotti ihmettä.
Poika, jonka kromosomit laskettiin.
Poika, joka kääntyi puolivuotiaana.

Poika, joka sinistyi.
Poika, jolla oli hengitysvaikeuksia.
Poika, joka ei jaksanut enää kääntyä.
Poika, joka lakkasi kasvamasta.
Poika, joka lähetettiin päivystyksestä kotiin.

Poika, jolla oli keuhkokuume.
Poika, jonka keuhkoista imettiin limaa.
Poika, joka olikin elänyt liian suurella sydämellä.
Poika, jonka avoin valtimotiehyt ei ollutkaan sulkeutunut.
Poika, jonka eteiskammiossa oli reikä.

Poika, jonka sydän piti leikata kolmen viikon kuluessa.
Poika, joka juuttui leikkausjonoon ja putosi siitä kahdesti jouduttuaan osastohoitoon.
Poika, jonka isä oli seota saatuaan tiedon leikkauksen kolmannesta peruutuksesta lauantai-aamuna.
Poika, jonka lääkäri leikkasi sunnuntaina vapaa-ajallaan kolme kuukautta ensimmäisen, perutun leikkauspäivämäärän jälkeen.

Poika, joka sai vappupallon teho-osastolle.
Poika, joka kotiutettiin hyväkuntoisena.
Poika, joka joutui takaisin sairaalaan.
Poika, jonka eteiskammiossa oli toinenkin reikä.
Poika, jonka keuhkossa oli hapeton alue.
Poika, joka määrättiin lentokieltoon.

Poika, jolle piti ostaa oma lääkehengityslaite.
Poika, jota piti lääkitä kahden tunnin välein vuorokauden ympäri.
Poika, jonka hoito ei Kelan mukaan ollut erityisen aikaa vievää tai vaivaa vaativaa.
Poika, joka joutui infektio-osastolle ensin kolmen, sitten kuuden viikon välein.
Poika, jonka eteiskammiosta löytyi kolmas reikä.

Poika, joka herää jokaiseen aamuun yhtä iloisena.
Poika, jolle tuli keuhkokuume uudestaan.
Poika, jolla oli marmori-iho.
Poika, jonka eteiskammion sanottiin muistuttavan siivilää.

Poika, joka tervehtii kaikkia.
Poika, jonka kilpirauhasen toimintaa tutkitaan.
Poika, joka osaa kiivetä vintin rappuset.
Poika, jolla on oppimisen palo.
Poika, jonka pitää saada kolme kiloa lisäpainoa ennen seuraavaa sydänleikkausta.

Poika, joka viittoo ”kengät” kun haluaa nakin.
Poika, joka syö vain mitä itse haluaa
Poika, joka ei halua syödä kuin nakkeja tai vaaleaa leipää.
Poika, joka on sisarustensa silmäterä.
Poika, joka täyttää kaksi vuotta.

Poika, jonka kaltaisia sikiöseulotaan.
Minun poikani,
rakas poikani.

(Raymond Carverin runon ”Car” muotoa vapaasti lainaten)

Isä